keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Pieniä muutoksia olohuoneessa

Heipat taas!

 Viimepostauksesta onkin jo viikko aikaa. Huomaatte varmaan sään muutoksenkin kun kurkkaatte viime postaukseen. Täällä ainakin sataa nyt vettä ja on jotenkin tosi harmaata. Kuvatkin on tosi tummia kun luonnonvaloa ei sisään päässyt harmaudesta ja kun valot laittaa päälle niin se valo oli taas ihan eri kuin luonnon valo, tyydyin kuvaamaan ikkunoista tulevalla luonnonvalolla. 
Olkkarissa on pikkusen järjestys muuttunut. Nojatuoli pääsi piirongin tilalle. 


Sattumoisin silmään pisti kärkkäsellä ihana torkkupeitto. Se oli värimaailmaltaan täydellisesti sopiva meille. Ehdinkin jyskista ostamaan tuota ennen yhden torkkupeiton jonka laitoin nojatuoliin. 

Olohuoneen seinä sai uuden hyllyn, nikkaroitiin miehen kanssa yhessä. 
Tinek:lla ihastelin oksista tehtyjä kuusia. Minähän lampsein metsään hakemaan oksia ja kasasin omanlaisen kuusen niistä. 




Tämmösiä pieniä värkkäilyjä täällä. Meillä niin kovasti jo ootetaan että saatais edes vähän lunta tuomaan valoa pimeisiin iltoihin.Onhan kohta jo marraskuu! :) 

Oikein kivaa loppuviikkoa! 

-Sanna

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Kirpakka pakkasaamu

Aamulla verhot avatessa pysähdyin hetkeksi ihailemaan ikkunasta ulos upeaa luontoa. Piha oli todella upean näköinen, joka paikka oli ihan kuurassa. Mittari näytti -9C. Otin kameran mukaan ja lähdin ihastelemaan ulos. Auringon säteet pilkottivat puiden välistä. Ihanan rauhallinen tunnelma.



Eilen askartelin huvimajan kattoon tuommosen pienen koristeen. 


Aurinkoista keskiviikkoa! 

-Sanna

tiistai 21. lokakuuta 2014

Talvinen kattaus

Innostuin kattamaan vähän talvisemman kattauksen tänään kun askartelin kuusen oksista muuta ulos. Oksiä jäi sen verran yli että toin niitä vähän keittiöön kattaukseen. 


Laitoin jotexilta ostamani pöytäliinan takaisin keittiöön ja taittelin sen siihen sopivaksi. ihan hyvin se siihen lopen sitten sopi. En tiedä tekeekö kattaus sitten sen että näyttää hiukan paremmalta :) 


Kiitti taas kaikille edellisten postausten ihanista ja inspiroivista kommenteista! 

Iloa viikkoosi 

-Sanna

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Sunnuntain tunnelma



Keräsin kaikki tuikkukupit olohuoneen pöydälle tänään. Ihanan tunnelman saa aikaan näillä, tuikkulasien pinta elää kauniisti kynttilän palaessa.

Ihanaa sunnuntaita! 


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Ihana aurinko ♥ ripaus syksyä kotiin

Meidän koti kylpee auringon valossa. Niin ihanaa ja siitä saa itsekin energiaa, huomaa heti kuinka paljon energisempi olo on itselläkin. Nyt on ollut jo niin monta harmaata päivää että kyllä piristää tällainen ihana auringonvalo. Sen seurauksena innostuin kuvaamaankin. Hain eilen postista paketin, joka sisälsi nämä suloiset tyynyt sängynpäälle sekä tuo pöytäliina joka ei sopinutkaan meidän keittiöön joten nakkasin sen sängynpeitteeksi. 



Nämä löytyivät jotexin mallistosta ja ovat napakkaa ja pehmeää puuvillaa matskultaan.

Ikkunasta otin ne harmaat verhoit pois ja jätin vain valkoiset. Ilme keveni aika paljon. Siirsin ne samat harmaat verhot toiselle seinälle, sille josta en ole kovin montaa kertaa täällä kuvia julkaissut. Siihen ne istui milestäni hyvin. 




Älkää huomatko kuvassa sohvan takaa näkyvää tonttulakkia, sen ei pitänyt tulla kuvaan. Neitin kanssa hypisteltiin jo vähän nissejä ja sommiteltiin niillä.. :D Mutta päätyivät vielä hetkeksi varastoon. 



Olenkohan mä vähän aikaisessa taas näitten mun valojen kanssa? Tykkään aloittaa ajoissa tunnelmoimaan valoilla ja ripustin paperi tähdenkin ikkunaan. Tosin sen lamppu ei toiminut niin ilahduttaa ainakin nyt ikkunassa noin. 

Onkos teillä jo tunnelmavaloja?

Oikein ihanaa ja aurinkoista päivää jokaiselle!  

-Sanna



tiistai 7. lokakuuta 2014

Keittiön uusi (vanha) pöytä

Vihdoinkin sain sen sisälle, tuon pöydän. Onhan se varastossa jo odottanutkin tovin. Onhan se pieni mutta sitäkin suloisempi ja mitäs me isommallakaan tehtäis, kolmelle ihan sopiva. 
Tosi vähän oon kuvannu tänne blogiin keittiötä, koska en vaan osaa kuvata sitä. Nyt nappasin sivussa muutman kuvan myös muualta keittiöstä. 


Tämä pöytä oli valmiina täällä meidän kodissa kun muutettiin tänne. Pöydän ja penkkien kannet oli keltaiset. Maalasin kannet valkoisiksi ja pikkusen hioin pintaa.














Laitoin keittiön pöydällekin vähän syksyisemmän asteleman. 

Iloista tiistaita! 

-Sanna


maanantai 6. lokakuuta 2014

Muutama uusi Tine K:lta olkkariin

Ihastuin ihan totaalisesti nuihin Tine K:n tuotteisiin. Olen jo vähän aikaan niitä himoinnut mutta vasta nytten raaskein tilata muutaman itselle. Tilasin ensin  Nougat.fi :stä  korikassin ja harmaan tuikkukupin ja sitten Lifestylenordicista korallit tuikkukupit sekä autumn tuoksukynttilän. Ja nämä todellakin ovat ihania. 


Lidlistä nappasin kimpun suloisia pinkkejä kukkia. 




Olkkarin pöydälle tein syksyisen asetelman. Tine K:n Pure Autumn tuoksukynttilä tuo ihanan tuoksun koko huoneeseen. 




Nämä korallin väriset tuikkukupit eivät ole ollenkaan hassumpia syksyiseen olkkariin. 
Sopii värin puolesta vallan mainiosti.

Kivaa alkanutta viikkoa! 

-Sanna


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Vadelma-juustokakkubrownies


Vadelma-juustokakkubrownie
Brownie:
200 g tummaa suklaata
200 g suolatonta voita
4 dl tomusokeria
3 kananmunaa
1,7 dl vehnäjauhoja

Juustokakku:
400 g tuorejuustoa
2,5 dl tomusokeria
0,5 tl vanilja-aromia
2 kananmunaa

Kermakuorrute:
3 dl kuohukermaa
1,7 dl tomusokeria
150 g vadelmia + ylimääräisiä koristeluun

n. 33 x 23 x 5 cm:n kokoinen vuoka leivinpaperilla vuorattuna
Kuumenna uuni 170-asteiseksi. Vuoraa vuoka leivinpaperilla.
Brownie:
Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Mittaa voi ja sokeri kulhoon ja vatkaa sekaisin sähkövatkaimella. Lisää munat joukkoon yksi kerrallaan. Vatkaa tämän jälkeen jauhot sekaan vähitellen. Vatkaa vielä hetki, jotta taikinasta tulee tasaista. Kaada sulatettu suklaa hitaasti joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada takina vuokaan ja tasoita pinta.

Juustokakku:
Mittaa tuorejuusto, tomusokeri ja vanilja-aromi kulhoon ja vatkaa alhaisella teholla, kunnes seos on tasaista ja paksua. Lisää munat yksi kerrallaan edelleen vatkaten. Seoksen tulee olla sileää ja kermamaista Levitä seos brownien päälle ja tasoittele pinta. Paista levyä uunissa 30-40 minuuttia tai kunnes juustokakku tuntuu koetettaessa kiinteältä ja on reunoilta hiukan ruskistunut (minulla tämä vei hiukan enemmän kuin 40 minuuttia). Keskiosan tulisi edelleen olla vaalea. Anna levyn jäähtyä kokonaan, peitä se sitten ja nosta jääkaappiin. Anna jäähtyä kylmässä vähintään 2 tuntia tai mielellään yön yli.

Kermakuorrute:
Vatkaa kerma, lisää sokeri ja vadelmasose. 
Voit käyttä myös muita kauden marjoja kermakuorrutteessa. ( Mä käytin mansikkaa ja soseutin soseeksi sauvasekoittimella ja lisäsin kerman sekaan)





Lupasin laittaa tähän ihanaan juustokakkubrowniessiin ohjeen.Olen tehnyt näitä itselin yhden kerran  ja voin sanoa että ovat niin hyviä että tulen tekemään monta monta kertaa. Tein vain puolet tästä ohjeesta ja silti tuli pariinkymmenen vuokaan. Itseasiassa tästä tuli yksi lemppari herkuista ja tätä täytyy tehdä ihan kakkumallinakin joskus. Kokosin kakun yksitellen muffari vuokiin  jolloin jokaiselle tulee oma annospala ja joka on helppo syödä lusikalla muffinssi vuoasta. Omissa vuoissaan kakku on myös helppo kuljettaa esim. tarjottimella. 

Kivaa sunnuntaita!

-Sanna

perjantai 3. lokakuuta 2014

Syksyä huvimajaan

Laitoin huvimajaa vähän syksyisempään kuosiin.
Toin sinne pikkupöydän ja tuolit jotka aina syksyisin pääsevät sinne sisäeteisestä. 


Pöydän päälle tein ympyrän malliseen metalli kehikkoon kranssin vaahteranlehdistä.Rautalangan avulla lehden sai helposti kehikkoon kiinni. Metsästä kerättiin neitin kans muutama kanervan oksa pöydälle.




Mukavaa viikonloppua! 

-Sanna

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Arvonnan voittaja selvillä

Arvonta päättyi eilen ja voittaja on nyt selvillä.
Greengaten tuotesetin voittajan arvoin random.org:n avulla ja voittajaksi tuli
 Elina Hankkila, kommentillaan: Kahdella arvalla mukaan! :) Onnittelut Elinalle!
 Laitan sähköpostia sinulle pian! 



Kiitos jokaiselle arvontaan osallistuneelle! Teitä oli paljon  Ja tänne on löytänyt taas monta uutta lukijaa, tervetuloa mukaan  

-Sanna