torstai 1. tammikuuta 2015

Vuosi 2014

Taas on vuosi kulunut ja innokkaasti odotan mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Tähän vuoteen on kuulunut paljon iloja ja naurua mutta myös suruja. Uusia tuttavuuksia, kun sain tutustua tämän seudun bloggareihin. On myös nautittu paljon arjen pienistä iloista ja siitä kun olen saanut olla tyttöni mukana jokaisena vuoden päivänä seuraten hänen kasvuaan ja kehitystään. Kuukauden päästä saamme viettää neitin 4v synttäreitä, iso tyttö jo.  
  Kokosin kuvakollaaseja josaiseen kuukauteen liittyen ja kerron kuvin ja muutamalla sanalla myös meidän vuodesta.


Tammikuusta löysin maisema kuvan joka tuo sen verran paljon valoa ja iloa tulevaan vuoteen niin sen haluasin tähän laittaa. 


Helmikuussa vietettiin neitin 3v synttäreitä sekä sain haasteen esitellä bloggauspaikkani, jossa bloggaan edelleen. :) Käytiin myös silloin mummolan mökillä viettämässä Runebergin päivää herkkujen kera. 


Maaliskuussa maisteltiin punnitse ja säästä rose limsaa ja muita herkkuja, leivottiin neitin kanssa minimuffareita sekä rempattiin makuuhuone.


Huhtikuussa laitettiin terassi pääsiäis kuntoon ja juotiin ensimmäiset aamukahvit terassilla neitin kanssa. Leivottiin myös herkkuja pääsiäiselle ja sisustettiin vähän neitin omaa nurkkausta.


Toukokuussa vietettiin vappua ja järkättiin terassia vähän kesäisempään kuntoon. 



Kesäkuussa terassille on jo tuotu pöytä yhteisiä iltoja ja herkkuhetkiä varten. Istutin omenapuun ja salaatteja ja yrttejä istutuslaatikkoon.


Heinäkuussa saatiin nauttia helteisistä ilmoista, silloin tehtiin myös pieni loma norjaan. Neiti sai kutsua ystävänsä uudelle kioskin terassille mehulle ennen lomareissulle lähtöä.


Elokuussa olohuoneessa näytti tältä. :)


Vihdoin syyskuussa päästiin viettämään kioskin avajaisia sekä kerättiin kurpitsa sato talteen. Sain myös silloin tutustua Pohjois-pohjanmaan sisusutus-ja lifestyle bloggaajiin. 


Lokakuussa alkoi jo tunnelmointi ja viritettiin jo tunnelmavaloja kovaa kyytiä. :D


Marraskuussa odotettiin jo kovasti joulua 


Joulukuussa 

Tällaiselta on näyttänyt meidän vuosi 2014. 
Nyt toivotan teille ihanille lukijoilleni sekä facebookissa seuraajille oikein hyvää uutta vuotta 2015!
Teitä lukijoita on vuosi 2014 tuonut paljon lisää tullessaan, kiitos siitä ja lämpimästi tervetuloa tänne seuraamaan! 

-Sanna 



15 kommenttia:

  1. love your pics!!! best wishes for the new year !!! love greetings from angie from Germany

    VastaaPoista
  2. Niin upeita kuvia <3 Hyvää uutta vuotta <3

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! :) Hyvää Uutta Vuotta! :)

    VastaaPoista
  4. Tosi ihania kuvia. Mukava vuosi takana. Hyvää Uutta Vuotta <3

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana kollaasi <3 tätä oli tosi mielenkiintoista katsoa kun vastaikään löysin tänne ihanaan blogiisi :) vaikka joitakin vanhoja postauksia olen myös innoissani katsellut :)
    Nämä kollaasit kokoaa niin mukavasti vuoden nippuun :) sain omani myös valmiiksi viimein :)

    Ihanaa alkanutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stella! Kyllähän nuo kollaasin kokoaa ihan mukavasti parhaat hetket, mutta siltikään kaikki sellaiset ei nuihin ole päässeet, ei ihan riittänyt kuvien paikat. :) On mukava kun olet löytänyt tänne ! :)

      Poista
  6. Ihanan näköinen vuosi. Onnellista vuotta 2015!

    VastaaPoista
  7. Sun kuvat on niin mielettömän kauniita <3 Ihana katsaus! Onnellista tätä vuotta!

    VastaaPoista