keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Unelmien talo & koti lehden sivuilla

Osa teistä olikin huomannut että Unelmien talo & koti lehdestä löytyi juttu meidän kodistamme. Hirmuisen paljon kiitoksia kaikille mukavista kommenteistä ja viesteistä! Mukava kuulla että piditte siitä. :) 
Pakko myöntää että olin hieman yllättynyt kun näin lehden, koska huvimajamme oli päässyt lehden kanteen. 



Viime lokakuussa saimme vieraiksemme kaksi vierasta, Hanne Maleniuksen ja Ilona Pietiläisen. 
Jännitti kyllä niin suunnattomasti silloin. Mutta päivä kuluikin tosi mukavissa merkeissä.
Oli ilo saada heidät vieraiksi, mieleen jäi ikimuistoinen lokakuun päivä. Tuolloin juhlittiin myös pikkujouluja kioskilla,
siellä touhusi kolme iloista pikkuneitiä mekoissaan. 












Ilona otti minuun yhteyttä lähtisinkö mukaan tällaiseen lehtijuttuun. Ensimmäinen ajatus oli että onko meidän kodista tällaiseen tai yhtään mihinkään? No ei todellakaan.
Meinasin jo luovuttaa mutta ystävä tsemppasi hirrrveesti. Lähdin sitten mukaan. Olen ihan tyytyväinen että lähdin mukaan, tästä jäi muisto tästä kodista ja pääsin tapaamaan nuo mukavat vieraat. Meillä rempataan taas ja tämä remontti onkin isompi kuin silloin, kun koti hankittiin. Remontin myötä kotimme tulee muuttumaan paljon.  
Tuntui kyllä aika hassulta katsoa kuvia omasta kodista sisustuslehden sivuilta. Olin todella tyytyväinen kuviin ja tekstiin. Suuret kiitokset Ilonalle Ja Hannelle mukavasta jutusta! 
Toivottavasti saitte jotain mukavia ajatuksia ja ideoita meidän kodista lehden sivuilta. :) 

Remppa edistyy , tänään saatiin jo kaksi ikkunaa seinälle, jippii!

Mukavia lukuhetkiä lehden parissa! 

-Sanna 




34 kommenttia:

  1. Oii, ihan huippua, pitääpä mennä lehtihyllylle tänään ja ostaa lehti <3

    VastaaPoista
  2. Ihailinkin tuota kansikuvaa, mutta en osannut yhdistää! Tämä täytyy mennä ehdottomasti noutamaan viikonlopuksi, teillä on niin kaunista. <3 Tsemppiä remppaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3 Olihan tuo vähän hassu lukea lehdestä omaa juttua omasta kodista.

      Poista
  3. Näyttääpä hyvältä!😊Uusia tuulia odotellessa.😊

    VastaaPoista
  4. Eilen heti lehden hainkin kaupasta ja heti bongasin että Sannahan se on päässyt kansikuvatytöksi :D
    Oli tosi hyvä juttu! Taisitkin vihjata jotain silloin pikkujoulussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tuo mun kuva kannessa oli järkytys :D En osannut oottaa että se siihen tulisi. Taisi olla jotain puhetta joo jossain kohtaa :)

      Poista
  5. Kiva tietaa.Minulle tuleekin tama lehti,vaan viikon viiveella tanne ulkomaille...Jaan odottamaan.

    VastaaPoista
  6. Eilen lehti kolahtikin postilaatikkoomme ja oli kyllä mukava nähdä tutut kasvot lehden kannessa! Onnea lehteen pääsystä, teidän koti oli niin kaunis ja varmasti uudestaan rempattu kotikin tulee olemaan yhtä ihana <3 Tsemppiä remppatouhuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina se on mukava lukea lehteä jossa on jokin ''tuttu''. Kiitos hirmuisesti Kaaru <3 En malta odottaa että pääsen laittamaan rempattua ihan ''uutta'' kotia :)

      Poista
  7. Ihanaa! Onnea jutusta! Eikä ihme, on teillä niin kaunista!

    VastaaPoista
  8. Tänään juuri ostin kyseisen lehden! En ole vielä ehtinyt lukea. Hienoa, kun kotinne on päässyt lehteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia lukuhetkiä sinne sinulle Sari <3 Kiitos paljon!

      Poista
  9. Onnea onnea lehtijutusta! <3 Eilen innolla lueskelin :-) Tosi ihana juttu kauniista kodista! <3

    VastaaPoista
  10. Lehti tulee myös minulle ja aion illalla rauhassa lukea sen. Kiva
    Blogi sinulla, taidan jäädä lukijaksi :) tervetuloa vastavierailulle minun blogiini:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti viihdyit lehden parissa! Kiitos Jaana, Tervetuloa tänne seurailemaan. Täytyy käydä kurkkimassa sinun blogiasi :)

      Poista
  11. Hieno homma!!! Kivoja kuvia ja söpö tuo pieni kioski :)

    VastaaPoista
  12. Pitääpä käydä ostamassa lehti viikonlopuksi! Kiva bongailla teidän kodin kuvat sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti viihdyit lehden parissa! sehän aina super kiva kun lehdestä bongaa tuttuja kasvoja tai kuvia joita on seurannut vaikka täällä blogimaailmassa :)

      Poista
  13. Voi että pitääpä käydä ostaan tuo lehti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja eikun ostoksille, toivottavasti viihdyit lehden parissa :DD

      Poista
  14. Näyttää kyllä niin kauniilta nuo kuvat lehdessä, että pakko kurvata lehtipisteen kautta kauppareissulla :)

    VastaaPoista
  15. Ihana juttu teiltä ja niin kauniit kuvat ♥ mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  16. Ihanat kuvat lehdessä! :) Ostin lehden eilen :)
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  17. Ihana oli juttu! Ja onhan tuo kotikin ja kaikki... Niin kaunista!!! Me olimme edellisessä lehdessä saman parivaljakon avustamina. ;)

    VastaaPoista