tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kuulumisia

Täällä ollaan vaikka viime postauksesta on taas hurahtanut melkoinen tovi. Kamerakin on vain pölyttynyt kaapin päällä. Ehkä kameralle on pian käyttöä enemmänkin, nimittäin masu alkaa olemaan jo siinä mallissa että voisi posahtaa ihan milloin vain :D 
Tämä kesä on ollut sen verran heikko että aina kun on aurinko paistanut niin ollaan vietetty kyllä ne ajat ulkona, sisätiloista en hirveästi ole nyt jaksanut välittää. Mutta nyt on kyllä sisustuskärpänen taas päässyt puremaan kun mielessä pyörii kaikenlaisia ajatuksia sisustuksesta. Illat tai yötkin ovat jo niin paljon hämärtyneet että ensimmäiset kynttilätkin ostin jo kaupasta. 



Kuvassa oleva Lidlin pioni ilahdutti tosi pitkään, mutta jostain kumman syystä en saanut kukkaa ihan kokonaan auki ennenkuin nuupahti. Kauniita ne olivat silti noinkin. 

Tällaiset pikaiset aamu kuulumiset täältä, täällä ollaan ja toivotaan että pian saan uutta postausta kehiin! :) 

Oikein kivaa viikkoa! :) 

-Sanna 

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Lomakuvia

Meidän kesäloma sujahti kyllä tosi nopeasti, muutamia lämpimiäkin päiviä saatiin ihan loman viimeisimpinä päivinä. Blogi hiljaisuuttakin on ollut havaittavissa, en ole päivitellyt juuri montaa kertaa enkä ole edes ehtinyt muiden blogeihin kiertelemään. Kerron tässä teille vähän pienestä lomasta joka tehtiin ihan loman viimeisenä viikonloppuna. 
Meillä on ollut monena kesänä tapana lomailla vaunun kanssa ja niin tehtiin nytkin. Laitettiin perjantaina vaunu perään ja hurautettiin Tuuriin, keskisen kyläkaupalle, yövyttiin siellä ensimmäinen yö ja lauantaina hurviteltiin Miljoona tivolissa.





Yksi reissun kohokohdista oli kun neiti pääsi ratsastamaan ihan oikealla ponilla. <3 
Lauantaina illalla hurautettiin kokkolaan sunnuntai hurahtikin sitten Toivosen eläinpuistossa ja talonpojan museossa. Tämä paikka on niin ihana, joka kesä täällä on ihan pakko käydä. 


Eläinpuiston kasvihuone on niin ihana ja kauniisti laitettu. 



Kyllä olikin mukava päivä eläinpuistossa ja kiva pieni loma <3 

Ihanaa lomaa teillekin ! 

-Sanna