perjantai 1. tammikuuta 2016

Muistellen vuotta 2015




Kun mietin mennyttä vuotta, niin sieltä nousee päällimmäisenä mieleen elo- ja syyskuun vaihde, kun pikkuneiti syntyi. Kodissa ollut tulipalo ja muutto äkillisesti toiseen asuntoon. Kodin remontti. Vuoteen on mahtunut myös paljon muita, iloisia asioita kuten tytön 4v. synttärit, kesä, mukavat retki- ja kalareissut, ristiäiset. Eli siis melko arkisetkin asiat ovat jäänett hyvin mieleen ja muistoihin. Toivon tulevalta vuodelta iloa, terveyttä ja onnea sekä kauniita kesä iltoja.

Tämän runon haluan vielä laittaa tänne,
 jonka löysin googlettamalla.

Mietin elettyä elämää, 
nyt kun vaihtuu vuosi tää.
Hyviä hetkiä vuodessa tässä.
Toisinaan kyynel kimmeltämässä.
Terveys, koti, ystävät hyvät,
Siitä muodostuvat elämän jyvät.
Elämän raanua kutoessamme,
raitojen väriä valitessamme,
kirkkaat värit ilon luovat,
tummat raidat osansa tuovat.

Kiitokset lukijoilleni kuluneesta vuodesta sekä iloa ja onnea vuoteen 2016!

-Sanna 

14 kommenttia:

  1. Elämän kummallisia hetkiä, jotka jäävät muistojen kirjoihin.
    Toivon teille onnen tähtihetkiä tähän vuoteen 2016!

    VastaaPoista
  2. Onnentäyteistä alkanutta vuotta myös sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Kaunis runo ja kaikkea hyvää vuodelle 2016!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo oli niin kaunis! Kiitos samoin Päivi <3

      Poista
  4. Hyvää Uutta vuotta! Mistä olet muuten ostanut tuon päiväpeitteen, joka vilahtelee välillä kauniissa kuvissasi? Esim. tuossa etusivun rappusilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! :) Olen voittanut sen arvonnasta, mutta niitä on ollut ainaki House by f nimisessä sisustus kaupassa :)

      Poista
  5. Onnellista uutta vuotta!Hyvä välillä pysähtyä miettimään mitä hyvää oli viime vuonna ja unelmia rakentaa uudelle vuodelle!

    VastaaPoista