keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Vierailulla tunnelmallisessa Pökkylän Punasella Tuvalla


Vierailimme sunnuntaina Luohualla Pökkylän Punasella Tuvalla Pop-bloggaajien kanssa.
Paikka sijaitsee maaseudun rauhassa, mutta silti lähellä päätietä.
Kun saavuimme pihaan, pystyi jo aistimaan tuvan ihanan tunnelman.
Sisään mentäessä meidät otettiin lämpimästi vastaan ja tuvan tuoksu oli ihana.
Tilalla on pitkä historia 1500 -luvulta lähtien. 
Tilalla kasvatetaan karjaa ja vuosien varrella tilaa ympäröineet vanhat rakennukset ovat saaneet uuden käyttötarkoituksen. 
Nykyään tilan yhteydestä löytyy tilausravintola, sisustusmyymälä sekä sauna -ja kokoustilat. 
Kesäaikana on mahdollisuus majoittua aitassa tai mummonmökissä maaseudun rauhassa.

Kurkistetaampas sitten tuvan sisälle.



Ruokasalissa oli ihana vanhan ajan tunnelma ja taustalla soi tunnelmallinen musiikki.
Kattaus oli kaunis ja pöydän somisteet oli yksinkertaiset mutta sitäkin kauniimmat.
Saimme syödä mahamme täyteen ihania jouluisia herkkuja. 
Tarjolla oli muunmuassa Sillitartaria maalahden limpulla, 
pekonipyttipannua ja jälkkäriksi suussasulavaa palsamico-semifreddoa sekä muita herkkuja.
Minulla jäi mieleen Pökkylän tuvan todella upeat tulisijat. Niitä oli useita ja ne oli ihan mielettömän hienoja! 











Sitten kävimme tutustumassa sisustusmyymälään.
Myymälän kuistilla oli niin ihana jouluinen tunnelma,
 joka houkutteli entisestään astumaan ovesta sisään.
Myymälässä oli paljon ihania tuotteita laidasta laitaan, jokaiseen makuun. 
Minäkin kiersin myymälän useaan kertaan ja aina sieltä löytyi jotain uutta mitä en ollut aiemmalla kerralla huomannut. 
Näitä kuvia selaillessakin löysin vielä ihan uusia tuotteita kuvista joita en huomannut siellä ollenkaan. 
Ostin sieltä muutaman jutun, joista voisin kertoa sitten myöhemmin lisää.


Sisustusmyymälän yhteydessä oli myös lanka puoti josta löytyi siis erilaisia lankoja.













Tunnelma oli ihana ja rauhallinen koko paikka ihan upea maaseudun rauhassa. 
Kannattaa ehdottomasti käydä vaikka hakemassa sitä jouluista tunnelmaa jos ajelee ohi.

Voit käydä täältä tututstumassa Pökkylän punasen tuvan omille nettisivuille.

Kiitokset Pökkylän väelle, kun saimme vierailla teillä! 
Olitte saaneet ihanan tunnelman loihdittua 

Mukana olivat myös 



4 kommenttia:

  1. Aivan niiiin ihana paikka! Tuonne kyllä mieluusti lähtisi vierailulle :)
    Ja suloiset 1v-synttärit olette viettäneet. Niin kovin kaunista teillä <3 Onnea sankarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä paikka oli niin ihana ja täynnä tunnelmaa <3 Kiitos ! <3

      Poista
  2. Kiitos kauniista sanoistasi ja kuvistasi <3 Toivottavasti tapaamme vielä toistekkin :)

    VastaaPoista